CT-kuvaus eli tietokonetomografia on röntgensäteilyyn perustuva diagnostisen kuvantamisen tutkimusmenetelmä.  CT-kuvauksella saadaan hyvin tarkka kuva kohteesta viipalekuvina.  Tietokoneohjelman avulla kuvauskohteesta voidaan tehdä erilaisia tärkeää lisäinformaatiota antavia kolmiuloitteisia malleja. 

CT-kuvaus on erittäin hyvä kuvantamisen tutkimusmenetelmä etenkin luuston, nivelten ja ilmaa sisältävien rakenteiden tutkimisessa.  CT-kuvauksessa erilaiset pehmytkudokset pystytään erottamaan toisistaan niiden tiheyserojen perusteella huomattavasti tavallista perinteistä röntgentutkimusta paremmin.

Kuvauksessa voidaan käyttää apuna varjo-ainetta jonka avulla saadaan vielä tarkempaa tietoa vatsan, keuhkojen tai esimerkiksi kasvainsairauksien tutkimisessa. 

Eläinten CT-kuvaukset tehdään rauhoituksessa tai nukutuksessa koska potilaan täytyy olla liikkumatta tutkimuksen ajan. Eläimen kuvaukseen valmisteluun menee hieman aikaa mutta itse kuvaus on nopea ja vaivaton kestäen alle minuutin.

Rauhoituksen tai anestesian vuoksi potilaat pääsevat kotiin herättyään n. 1-2 tunnin kuluttua kuvauksesta. Varjo-ainekuvauksessa olleet potilaat ovat päiväsairaalaosastollamme seurannassa  2-3 tuntia kuvauksen jälkeen ennen kotiin pääsyä.

Kaikki klinikallamme tehdyt CT-tutkimukset lausuu ELT Anu Lappalainen. Eläimen omistaja saa kuvauksesta aina suomenkielisen lausunnon sekä kuvat CD-levyllä. Lausunto lähetetään aina myös mahdolliselle potilaan tutkimukseen lähettäneelle eläinlääkärille.

CT-kuvaukseen voi varata ajan vastaanottomme ajanvarauksesta puh.09-5655600

Yleisimpiä pieneläinten kuvauskohteita ovat:

  • nivelten kasvuhäiriöt ja luustomuutokset 
  • nenäontelo
  • korvat ja korvakäytävät
  • sylkirauhaset
  • kallo
  • keuhkot ja keuhkojen välikarsina l. mediastinum
  • virtsajohtimet
  • krooniset vierasesine-epäilyt (fistelit)
  • ristiselkä
  • muut selkäongelmat
  • kasvainsairaudet
  • vaativien ihokasvainten leikkaussuunnittelu
  • vaikeat murtumat

A U K I O L O A J A T

MA-PE 7.30-20.00
vastaanotto
ajanvarauksella

MA-PE 7.30-14.00
poliklinikka ilman
ajanvarausta

LA, SU ja juhlapyhinä

10.00-16.00
päivystys ilman
ajanvarausta