Suoritin pieneläinhoitajan koulutuksen oppisopimuksella Eläinlääkäriasema Vetsetissä 1998-2001. Ammattitutkinnon suoritin alkuvuodesta 2001. Tutkinnon suoritettuani työskentelin viisi vuotta Espoon Eläinsairaalassa eri eläinlääkärien avustajana. Viimeiset kolme vuotta työskentelin leikkaussalivastaavana ja ortopedin avustajana.
Vuosina 2005-2009 opiskelin itselleni toisen ammatin, suoritin erikoismyyjäkurssin ja opiskelin kellosepäksi. Kellosepän töitä tein reilun vuoden valmistumisen jälkeen. Luonto veti kuitenkin hoitoalalle, joten palasin pieneläinhoitajan ammattiin loppuvuodesta 2010 Eläinlääkärikeskus SoVetiin. Mevetissä olen työskennellyt elokuusta 2011 lähtien.
Työssäni pidän erityisesti röntgenkuvauksesta, haastavasta työympäristöstä ja vastuullisesta työstä.
Asun Espoossa ja perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi greyhoundia.
